Helteistä kesäkuun viimeisen viikon alkua

Maanantai 28.6.2021 klo 8:30


Huomenta kaikille helteisestä aamusta täältä Säyneisestä. 

Koronakurimus on kurittanut kansaamme jo toista vuotta, mutta ainakin hetkeksi näyttäisi, jotta ainakin kesätapahtumia voidaan järjestää, muistaen toki järjenkäyttö.

Iltatorimme pyörähtävät perjantaina 2.7. käyntiin Kylätoimikunnan toimesta klo 16.30-18.30.

Luvassa on erinomainen toritapahtumien aloitus, sillä saimme esiintyjäksi Trio Heinäpää yhtyeen Juankoskelta, joka soittaa ja laulaa Juicea aivan mahottoman loistavasti. Tulepas nauttimaan ilmaiskonsertista sinäkin.

Perinteiset lisukkeet, kuten arpajaiset ja myyntikojut ovat paikalla ja arpajaisissa pääpalkintona L.Niskanen Ky:n lahjoittama sora/murskekuorma. Myös muita hyviä palkintoja.

Ja toripaikathan meillä ovat aina ilmaisia, joten innolla vaan omaa myyntipöytää väsäämään. Loistavaa olisi jos saataisiin myyntiin paikallisia ja lähituotteita!

Iltatorit jatkavat sitten tuonne elokuun alkupuolelle asti aina perjantai-iltaisin.

Kesäteatteri pärähtää käyntiin su 11.7.klo 13.00. Siitä onkin tuota mainontaa toisaalla, mutta muistakaapa varata liput ajoissa. Avi ei tällä hetkellä katsojarajoitteita määritä, mutta koetamme pitää tapahtumamme turvallisina kaikille, katsomoa ei myydä tupaten täyteen.Kannattaa tulla nauttimaan kepeästä,iloisesta, arkihuolet syrjäänheittävästä komediailoittelusta pitkästä aikaa !

Muuta Säyneisessä: Koulurakennus on purettu kevättalven aikana, ns pajarakennus on pystyssä ja sillä onkin jo uusi omistaja.

Koululta siirrettiin kylätoimikunnan kirjasto Nuorisoseurantalolle ja siellä se toimii joka toinen viikko talkoovoimin. Kesälukemista voit käydä lainaamassa!

Ilmoitustaulua kaupan seinustalla kannattaa tarkkailla, sinne ihmiset laittavat ajankohtaisia ilmoituksiaan. Kaikki eivät kanna tänne minullekaan asti, jotta en saa aina isompaan jakoon ajankohtaisesti.

Ruukinrannan kodalla on puita kodan penkkien alla edelleen, muistetaan että nyt on tavattoman kuivaa ja helteistä, jotta ulkotulia ei kannata tehdä, ja muutenkin tulenkäsittelyssä huolellisuutta !

Nautitaan kesän lämmöstä, jopa kuumuudesta, kauniista luonnosta ja rauhasta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini